ALIININ TILA

Aliinin tilalla Mäntyharjun maalaismaisemissa kasvatetaan suomenlampaita eri väreissä.

Tuotamme herkullista karitsan- ja lampaanlihaa sekä lampaan monipuolisuuden ansiosta saatavilla on myös omien lampaiden villoista kehrättyä lankaa, taljoja sekä käsitöitä.

Tällä hetkellä emolampaita, uuhia, on n. 50, mutta karitsoiden myötä pääluku nousee päälle sadan aika-ajoin. Toiminta on tarkoitus pitää pienimuotoisena, ehkä hiukan uuhilukua kasvattaen.

Lampaat laiduntavat touko-kesäkuusta lokakuulle pelto- ja metsälaitumilla hoitaen samalla myös maisemaa. Lampaat syövät lähiseudun heinää, kauraa ja kotimaista rypsiä. 

Tilalta löytyy myös pieni kanala, jossa parisenkymmentä kanaa ja kukko asustavat. Kanat munivat vaaleanruskeita ja ruskeita munia.

Tilapuoti ja kesäkahvila avoinna sunnuntaisin 12-15 koko kesän ajan, muulloin sopimuksen mukaan.

Tilapuodista saat kesäksi herkut, karitsanlihaa jäädytettynä, savulammasta, säilykettä sekä muut Aliinin lammastuotteet.

Lisäksi muun muassa Wähkilän maustemyllyt ja Lahtelan hunajaa.

 

TUOTTEET

Lammassäilyke                10€ /prk (450g)

Täyslihasäilyke. Lihapitoisuus 91 %.
Laktoositon ja gluteeniton.
Valmistaja Toivosen lihansavustamo, Pertunmaa.
Valmistuttaja Aliinin tila, Mäntyharju.

Aliinin Klassikko                     16,90€ /kg

Sis. viulu, lapa, parifilekyljykset, niskakiekot, kuve ja kylkikripsit. Paino n. 7-11kg. Tuotteet pakattu vakuumiin.

Aliinin Herkku                         18,90€ /kg

Sis. viulu, lapa, parifilekyljykset, niskakiekot ja jauhelihaa. Paino n. 6-10kg. Tuotteet pakattu vakuumiin.

Aidot suomenlampaan villalangat            8€ /100g

Luonnonvärit.

Huovutetut lapaset  (luonnonvärit)         26€

Aidosta suomenlampaanvillasta käsintehdyt lapaset. Eri värejä.

Huovutetut lapaset (värjätyt)                 28€

Aidosta suomenlampaanvillasta värjätyt ja käsintehdyt lapaset. Eri värejä.

Huovutetut tossut (luonnonvärit)           26€

Lämpöiset suomenlampaanvillasta huovutetut sisätossut. Eri värejä.

Huovutetut tossut (värjätyt)                   28€

Käsinvärjätyt. Suomenlampaanvillasta huovutetut sisätossut. Eri värejä.

Lampurin grillimakkara (n.350g)             18€ /kg

Tulossa kesällä 2018 !

Lampaantaljat                              90-150€

Eri värejä ja kokoja.

 

KUVAGALLERIA

 

YHTEYSTIEDOT

Aliinintie 228
52960 Nurmaa

050 330 6166

aliinintila@gmail.com

2607716-1


 

Tutustu Facebook-sivustoomme:

Lähetä viesti: